10. elokuuta 2017

Diego Brando WIP


Ja niinkun aina, Loxy täällä tekee projektipäivitystään Talan jälkeen, hei. Tällä kertaa olin tosin aikuisten oikeesti ajoissa valmiina, peräti samaa aikaa Talan kanssa (enkä paria päivää ennen conia, lol), mutta en viittiny änkee omaa päivitystäni heti edellisen perään. Kaikenkaikkiaan mulla meni Diegon asuprojektiin se kaksi viikkoa, luultavasti olis mennyt vähemmänkin, jos materiaalit ei olis loppunu kesken tai en olis tapani mukaan joutunut tehdä joitakin osia kahteen kertaan. Tai jos meillä olis edes omat ompelukoneet ja enemmän tilaa.


Alotettiin JJBA cossien parissa puuhastelu heti samana iltana, kun oltiin haettu eka satsi kankaita. Mulla on tavoitteena yleensä jokaisessa cossissa päästä kokeilemaan aina jotain itelleni tuntematonta materiaalia, ja tällä kertaa ne oli EVA foam ja lycra. Oon kyllä lycraa käyttäny aiemmin johonkin pieniin osiin (huivit, käsineet tms.), mutta en koskaan paitaan. Tarkoituksena oli siis saada aikaan aika ihonmyötänen yläosa, niin venyvä kangas oli must. Suureksi harmikseni kangastukulla ei ollu sitä väriä, mitä hain, joten mulle jäi jo vähän kökkö fiilis, kun jouduttiin poistua tukusta aavistuksen liian sinisen sävyn kanssa.
Sopu sijaa antaa ja silleen... Talan projekti vasemmalla, mun oikealla.
 Ja koska paidassa olevien ruutujenkin piti tottakai joustaa, niin päädyin ompelemaan ne raidat valkosesta kuminauhasta. Oikeesti oisin halunnu tehdä nää kultasella, mutta en löytäny mistään venyvää kultasta nauhaa. Yritin kaikkeni, ettei lycra ryppyyntyis raitojen kiinnityksen aikana: teippasin paidan lattiaan, teippasin sen pöytään ja kolmannella kerralla erilliselle kapalevylle. Kokeilin liimaa, ompelua ja molempia yhdessä. Loppputulos oli aina huonon näkönen. Yritin selvittää löytyykö mistään joustavia maaleja, mutta en ainakaan toistaseks löytäny mitään.

 Takasin tukkuun ja kankaan vaihto. Joustavista kankaista ei löytyny mitään edes lähelle sitä väriä mitä hain, joten päätin oikeastaan vaan valita seuraavan paitakankaan suoraan värin perusteella. Collegesta löyty kaks tosi kivaa sävyä ja hikoilin ja stressasin varmaan tunnin paikoillani, että kumpaa otan.
Päädyin oikeanpuoleiseen. Tykkään tosta toisestakin... olikohan tää nyt virhe :( Ja taas valvotaan öitä.
 Vasemmalla epäonnistunut lycra, oikealla college ja uusi yritys alkamassa.

Tahdoin välttyä mahdollisimman monilta rypyiltä, joten silitin collegekankaan jokaisen raidan välissä. Sitten liimasin raidan parista kohtaa, laitoin painon alle ja lopulta ompelin. Ja tämä sama toistu usean tunnin verran, raita kerrallaan.

 Ensimmäinen puolisko valmis ja sai mun hyväksynnän. Suurin stressi poistu ja pääsin tekemään loput palaset samalla tavalla. Kaikenkaikkiaan pelkkään yläosaan meni jo nelisen päivää (mukaanlukien se epäonnistunut lycra).

Mulla oli suunnitelmissa alunperin tehdä olkatoppaukset paitaan, koska oon aika pieni rakenteeltani ja halusin tähän hahmoon edes vähän hartiaa. Traconissa on kuitenkin vielä aika kuuma ja college hiostaa jo itsessään, minkä takia olkatoppaukset oli no-no, sillä en voi tehdä paitaan edes vuorikangasta. Siispä itsestäänkiinnittyvät rintaliivit ovat ratkaisu :D Ja toimii!

Incoming pantsut
Sitten kenkiin! Alottelin worblaamaan kannuksia jo ennen kuin mulla oli itse saappaita. Puuhasin näiden kanssa aina välillä kun paidan raidat oli painon alla. Sain näihin osiin kivasti kulumaan ylijäämäpalasia, joita on kokonainen pussillinen kertynyt parin vuoden mittaan. Mun kaikki keskittyminen oli aika pitkälti yläosassa, joten tuntu välillä etten tehny ihan tarkinta työtä kannuksien kanssa, mutta no jaa, veikkaan niiden menevän rikki kuitenki jossain vaiheessa :D
Sulatin prosessissa myös yhden olkkarin maton.  
Ravasin pitkin kauppoja ja kirpputoreja ruskeiden saappaiden toivossa, mutta mistään ei löytyny sopivia. Tai jos löytykin, niin aina kokoa liian pienet. Lopulta en malttanu enään juosta ympäriinsä ja päätin vaan uudelleenkäyttää yhdet mun Azulan saappaista. Meiltä sattu löytymään myös mun harvinaiseksi onnekseni ruskeeta nahkasprayta. Niinkin paljon kun tykkään asioiden värjäämisestä, sprayt tuppaa jäämään vähän nihkeeks pinnaltaan ja ainakin mun aiemmissa värjäämissäni kengissä maalin pinta on alkanu halkeilla ikävästi nilkkojen kohdalta. Näille tulee mitä luultavimmin käymään samoin.

 Ja valmiit kengät. Onnistuin jo ensimmäisen cossitestin jälkeen rikkomaan toisen kengän kannuksen ensimmäisen viiden minuutin aikana - hehe-hehe-hupsista - näistä ei varmaan oo mitään jäljellä Traconin jälkeen.

Tilasin Diegoon kaksi peruukkia. Toisen uniqsolta jo ennen Animeconia, mutta se ei ole vieläkään saapunut. Toisen tilasin ebaysta, ja se tuli viikossa. En varmaan koskaan oo saanut ebaysta mitään niin nopeesti. Tukka on kaikinpuolin ihan okei, oisin toivonu asteen luonnollisempaa blondia, mutta menkööt.

Sit mun henkilökohtaseen suosikkiosuuteen: EVA foamin kokeiluun. Tilasin 0,5 cm paksusta foamia ja päällystämiseen yhden putelin plastidippiä täältä. Toimitus oli noin parissa viikossa. Plastidippiä saa myös suomesta, mutta se on täällä ylläripylläri kalliimpaa.
Niin hyvää prototyyppiä
 Käytin styroksipäätä (jonka sulatin vahingossa samalla) foamin muotoiluun ja kuumaliimasin palasia yhteen.
Taas työtilan jako: Talalla nyt 90 % pöydästä, mulla loput. Yhyy.
  Potta valmis. Saumojen peittämiseen käytin Amsterdamin akryylimassaa. Tätäkin mulla sattu olemaan jo valmiiksi parin vuoden takasesta lopputyöstä. Jouduin itseasiassa tekemään kupuja kaksi kappaletta, koska tein ensimmäisen oman pääni mitoilla ja unohdin kokonaan että hei, mullahan on myös peruukki.
  
Sit alko dippaaminen. Työtilojen puutteen vuoksi tein tätä ulkona ja puolet ajasta tuulenpuuskat levitti sprayta ihan mihin sattu ja teki pintaan valumia. Myös yks öttiäinen päätti tehdä kamikazet kypärän pintaan ja juuttua siihen. Laitoin muutaman ohuen kerroksen alle, annoin kuivua muutaman tunnin aina välissä ja lopuksi vielä pari paksua kerrosta päälle.

Tulin pikkuhiljaa siihen tulokseen, etten saa saumoja ihan kokonaan piiloon. Laskin liikaa plastidipin peittävyyden varaan, vaikka tosiasiassa olis pitänyt olla tarkempi alunperin palasten yhteenliimaamisen ja akryylimassan kanssa. Opimpahan tästäkin nyt.

Oikeen sävyn löytäminen oli yllättävän hankalaa ja jokainen maalikerros toi pintaan epätasaisuutta. Otin tavotteeksi ostaa tulevia maalausprojekteja varten ruiskun, niin ei tarvi enään kärsiä pensseleistä irtoavista haituvista ja muista ärsyttävistä jäljistä. Sit tarttis vielä jonku maalauskopin. Ja työhuoneen. Ja isomman asunnon. Ja paljon rahaa. Ja-....

Olen uguu
Ja valmis! Hanskat on mun Asami Sato -cossista, yritän katella Diegoon sivusilmällä asteen vaaleampia käsineitä, mut jos nyt ei löydy niin olkoot. Kokonaisuudessaan kiva ja nopee projekti (lukuunottamatta ekaa epäonnistunutta paitaa ja yhtä kypärää köhköh). Olin aluks kanssa kaavaillut tekeväni asuun selkäpuolelle kuuluvan selkäsuojan nahasta, mutta päätin jättää sen mukavuussyistä pois. Tuun mitä luultavimmin niin hikoilemaan tässä muutenkin, varsinkin jos Traconissa on yhtään lämmin. :D Oispa kylmä, lol.


Tää projekti oli kaikenkaikkiaan vähän turhan nopee ja pelkään, että nyt kun Traconiin on vielä kuukausi aikaa, ehdin tuijotella tätä cossia jo kyllästymiseen asti. Meille jäi molemmille ihan hirvee flow päälle, joten pakko varmaan ottaa kohtapuolin uudet askartelut työn alle, ei selvitä täysjärkisinä jos ei voida tehdä jotain. Mulla olis tietty aina se ylppäreihin lukeminen aika ajankohtanen, mut jjjjust nyt kaikki muu > opiskelu.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti