26. helmikuuta 2017

Yukicon 2017 conipostaus



Tästäkin conipostauksesta tulee varmaankin aika ykstoikkonen: ei otettu cosplaykuvia, päivät meni taas vaan siinä, kun yritettiin liikkua paikasta toiseen ja jumituttiin aina matkalla juttelemaan muiden kanssa. Ei siinä tietenkään mitään vikaa, conit on sosiaalinen tapahtuma ja meiän kohalla vaan pari kertaa vuodessa. :D

Meidän perjantai lähti käyntiin siivoilulla, iltapäivästä Aurora ja Saara oli saapumassa junalla tänne. Haettiin ne asemalta, tehtiin viikonlopun ruokaostokset ja alettiin fiilistellä huomista. Saatiin meidän pojilta kukkia ja tosi sulo ystävänpäiväkortti, johon nää natiaiset oli keränny meidän yhteisii kuvia <3
Saaran meille ite tekemä kukkakimppu <3
 Aamu suju kommelluksitta, ainakin melkein. Siitä on vuos, kun meillä on ollu viimeks asiaa Pasilaan autolla, niin oltiin vähän niinkun unohdettu se reitti, mitä kautta meidän olis pitäny ajaa. Tehtiin (kiitos navin) aamulla vähän ylimäärästä lenkkiä ennen kun päästiin viimein parkkipaikalle.

Sähellys ei ollu ihan vielä siinä, vaan oltiin laskettu sen varaan että voidaan pukeutua parkkihallissa, kun ei siellä kuitenkaan ketään ole. Vaan tällä kertaa olikin: Venemessut. Uudelleenkäytettiin siis meidän ATLA Fire Nation armoreita, kun ei oltu tyytyväisiä niihin cosseihin, jotka oltiin Yukiin alunperin tehty. Pukeutumisesta ei siis tullu kakkaakaan, kun velcrotkin alko irtoilla armoreista, joten päätettiin menettää meidän pukuhuone-neitsyydet ite conipaikalla. Onneks siellä oli sitä kuumaliimaa (vaikka ei se loppupeleissä ihan hirveesti pitäny...). Peilejä olis voinu olla enemmän kun se yks kappale, tai sit jotkut vuoronumerot.

Alotettiin klassisesti conikahvilla, kun oltiin saatu porukkaa kasaan.
Jotain säätöö. Aurora otti meille blogimatskuu lauantaita varten, kiittoooss!

Coniruokailu suju tällä kertaa aika tuskitta. Ei tarvinnu lähtee mihinkään, tai jonottaa tuntia missään. Tilattiin porukalla pizzaa (paitsi Tala, joka söi kahvilassa yhden kuninkaallisen croissantin hahaha) ja evästettiin hyvillä mielin ja edullisesti.

Ei otettu meiltä järkkäriä ollenkaan mukaan, kun nää ATLA -cossit on mitä on. Pelkkä videokameran kantaminenki oli vähän ikävää, kun sen pieni laukku ei oikeen sovi meidän kokonaisuuksiin ja tuntuu vähän pahalta pistää muut kantamaan meidän tavaroita :D

Hyvä juttu kuitenkin oli, et saatiin viimeinki meidän porukkaan Ty Lee! Adan oli pitäny tehä se jo Traconiin meidän kaksikkoa täydentämään, mut parempi myöhään ku ei millonkaan. :D Enään puuttus Mai, niin squad olis perf.

Viimeinki ees yks kokokuva *-* Kiitti Aurora <3 Photobomb level: Makoto
Päivä oli aika nopeesti ohi. Riisuttiin cossit parkkihallissa ja lähettiin ajamaan kotia kohti vähän ennen kymmentä. Oltiin kaikki ihan poikki, kun ei oltu saatu unta edellisenä yönä, niin sammuttiin aika nopeesti lakanoihin kääriydyttyämme. :D


Sunnuntaina herättiin ajoissa, että päästäis olemaan conissa koko rahan eestä. Cosplaysuunnitelmat vaihtu sen verran, että Loxy ei jaksanu cossata ollenkaan ja Tala päätti lyöttäytyä Auroran ja Saaran DMMD paricossin jatkeeks.

Meidän aikataulu jopa tällä kertaa piti, mut luonnon voimat on meitä vastaan tehtiin me mitä tahansa. Pysähdyttiin tankkaamaan ja mehut oli jo autossa kun kassalta ilmotettiin, että kortti ei toimi. Vaihtoehtona olis siis ollut lähteä vielä nostamaan rahaa takasi Hyvinkään keskustaan tai maksaa käteisellä. Mehän ei kanneta hiluja, joten jouduttiin pyytää Saaraa ja Auroraa raapimaan meille niiden opiskelijarahat kasaan. Saatiin peräti tasaraha ja päästiin oikeesti tällä kertaa matkaan.

Tähän väliin täytyy kiittää, että ollaan tosi otettuja siitä kaikesta mitä teiltä saadaan. Kirjeet ja piirustukset piristää aina tosi paljon ja säästetään ne kaikki. Täytetään teiltä saaduilla piirustuksilla ja pikkusälällä meidän eteisen seinää. Saatiin myös conissa lahjaks iki-ihana hamsupehmo, jota Tala oli himoinnu Frostissa. Aleksi, me ei voida sanoin kuvata tätä hämmennyksen ja kiitollisuuden määrää.
<3_<3
Se sai oman paikan
Yukiconin squad miinus yks Ada
Sunnuntai oli tosi nopeesti ohi, hengattiin ehkä suurimman osan ajasta kahvilassa ja muuten oikeestaan vaan seistiin muiden tiellä, niinku aina. Päätettiin tällä kertaa olla ihan loppuun asti, kunnes meidät häädetään pois. Lopputunnit odoteltiin, että kirpparikamat tulee jakoon ilmatteeks. Tai siis Anniina, Helena ja Riki odotti. Me seistiin sivummalla tukijoukkoina, jos sielt olis irronnu jotain jännittävää meillekkin. Ei sit kuitenkaa irronnu. :(

Hapsune Minku
Häätö kävi ja siirryttiin parkkihalliin hakemaan Auroran ja Saaran matkalukkuja. Niiden oli tarkotus jäädä vielä Pasilaan oottelemaan iltaan asti junaa, joten jäätiin niiden kanssa hetkeks. Hengailtiin hetki aseman Hesburgerissa ja hyvästeltiin sit meidän kultsipuppelit. :( Kunnes jälleen näemme! <3

Yukicon oli vaihteeks tosi kiva! Jopa meidän osalta kivempi kun Frosti. Ehkä se johtu taas niistä nuoremmista conilaisista ja siitä, et meillä oli täällä enemmän kavereita. :D Tästä on hyvä jatkaa ja ootetaan jo ihan täpinöissämme kesän coneja! Päätettiin jopa lähteä tänä vuonna Animeconiin, Kuopioon. Hotelli on jo varattu (ft. Miika<3) ja odotellaan uusia seikkailuja, eksymisiä sekä liikennetörttöilyjä.

Meidän jääkaapin oveen ei enään mahtunu teidän tekeleitä, joten siirryttiin tosiaan tämmöseen toimistomeininkiin. Kuten näette, sinne mahtuu vielä ;) Täytetään tää Desuconin jälkeen, eiks jeh? <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti