26. syyskuuta 2016

Viikonlopun kuvastuksia - Kolme ässää ja kylmä


Pitkästä aikaa kuvapostaus. Ei olla oikeesti päästy ottamaan cosplaykuvia sitten... helmikuun? Jos siis conikuvia ei lasketa. Mikään ei varsinaisesti oo muuttunut, meillä ei ole vieläkään omaa kameraa ja tavaroiden lainailu on aina vähän työn alla. Nyt kuitenkin otettiin itteämme viikonloppuna vähän niskasta kiinni ja yritettiin saada edes muutamia hahmoja pois alta, ettei ne nyt jää täysin kuvattomiksi, niin kuin useimmille meidän cosseille tuppaa käymään. Ei vieläkään saatu mitään mestariotoksia, mutta ihan ookoo kuveja näin pitkästä aikaa. :)

Lauantaina päivällä napattiin kamppeet autoon ja kiirehdittiin kuvaamaan Loxyn Sonic. Tää ei ollu ikinä varsinainen suunniteltu cossi, pikemminkin vaan päähänpisto Frostin iltabileisiin. Saatiimpahan siitäkin pari otosta. Köröteltiin johonkin mukavaan vähän syrjäseen paikkaan pois uteliaiden katseiden alta ja lähdettiin kokeilemaan. Oli muuten tosi tuulista ja kylmä ja ei toi pitkähihanen päällä kyenny olemaan ulkona tuntia kauempaa x_x hrr.

Kun peruukki vetää taaksepäin ja on liian kylmä.



Valo alko loppua tosi nopeesti ja Talan cossi jäi kuvaamatta samalta päivältä. Tai no siis ehdittiin me ottaa siitä pari otosta, mutta niistä tuli tosi pimeitä. Päätettiin kuvata Shikiä sit lisää seuraavana päivänä.


Sit olikin jo niin pimee ettei enää eteensä nähny. Sisäkuvat oli ainoo vaihtoehto, joten Tala kaivo kaapista sen vanhan pölyyntyneen Sebastian cossin, jota ei voi enään julkisesti esitellä radikaalin laihtumisen vuoksi. Asu oli jääny aika isohkoksi ja oli ku teltta. Ei sen puoleen, lähikuvia me tästä cossista lähdettiinki vaan hakemaan. Ei oikeen tiedetä mikä meitä tona iltana vaivas, naurettiin kyyneleet silmissä ihan kaikelle ja kaikille kun yritettiin miettiä Sebby-poseja ja kaikki oli vaan tosi kornia tai muuten vaan näytti tyhmältä. Saatiin lopulta pari ihan onnistunutta kuvaa monien minuuttien hihittelyn jälkeen. :D



Sunnuntaina oli tarkotus kuvata Shiki uudestaan ja Loxyn Cloud sen kaveriksi, mutta aika loppu iltapäivästä kesken ja Cloud sai jälleen jäädä myöhempään kertaan. Napattiin autoon kamppeet ja hurautettiin kohti Loxyn iskän kämppää, jonka kellariin oltiin ajateltu tehdä meidän oma pieni studio. Mukana oli myös viimeviikolla Loxyn ostama savukone, jonka oli tarkotus tona päivänä menettää neitsyytensä. :D Lähdettiin vähän epävarmoina liikenteeseen, ei tiedetty yhtään miltä kellari näytti ja minkälainen lamppu meillä siellä oli käytettävänä, eli resurssit ei ollu taaskaan mitenkään hurjat. Parempi tosin kun ei mitään, olihan toikin taas pieni edistysaskel kehityksessä. 

Jonkun kämäsen wannabe-studion pystytystä :D
Parempaan ei näillä kamppeilla pystytty. Huomatkaa meidän hieno valonlähde betoniampärien päällä. :D
Shikiä oli yllättävän haastava kuvata, koska jälleen Talan laihtumisen takia kaikki kamppeet pussitti ja valu päältä. Moni muuten kiva kuva näytti tosi tyhmältä väljien vaatteiden takia ja posetkin tuntu jo tosi loppuunkäytetyiltä. Ollaan yritetty kuvata tätä cossia nyt jo niin monta kertaa, että tää sai olla ihan vihoviimenen kerta. Paitsi jos ikinä saadaan niitä yhteiskuvia, siinä tapauksessa Tala vaan saa tehdä uuden asun. :D Savukoneen käyttö ei meillä ehkä ollu ihan mestaritasoa ja välillä tuntu siltä kun oltais oltu ihan pöllyissä ja koko kellari oli vähänväliä ihan pilvinen.

Ekoja testikuvia ilman savua, josta tuli ihan kiva. :O


Ei päästy yhteisymmärrykseen näistä kahesta vikasta, että kumpi näyttää paremmalta ku kummallakin oli eri mielipiteet, siispä molemmat. :D



Voidaan taas elää hetki mielenrauhassa ja lohduttaa itseämme sillä ajatuksella, että ollaan edes yritetty ja saatu jotain kuvien kannalta aikaan. Mitä cosplayrintamalle tällä hetkellä kuuluu, niin siellä on vähän hiljasta. Heti Traconin jälkeen kädet taas syyhys päästä tekemään uusia asuja, mutta vietettiin ekat illat conin jälkeen epätoivosina ympyrää pyörien, että MITÄ me otetaan seuraavaks työn alle. Tällä hetkellä ollaan yhet asut jo valittu (nostalgia <3), mutta niissä ei riitä millään tekemistä paria päivää pidempään yksinkertasten designiensa takia. Vielä tarvitaan epätoivosesti jotain. JOTAIN.


Palaillaan näihin sekaviin tunnelmiin joskus.

11. syyskuuta 2016

Tracon 2016 - Kuppasten kuvien con

Alkusanoiksi tähän, että kuvien määrä saattaa olla aika niukee, puhumattakaan niiden laadusta. Tässä conissa oli tasasen mukavaa kokoajan, joten siispä keskityttiin ihan kaikkeen ihan muuhun kun kuvaamiseen ja videostaki tuli vähän...kökkö. Mutta valoisa puoli oli, että tällä kertaa ei oltu kipeinä itse tapahtumassa MUTTA Tala sai kuitenki conin jälkeisen ruton. :'(

Mutta lähdetäänpäs kohti Traconia!

Perjantai


Matka alkoi perjantaina, kun suunnattiin kohti Tamperetta Mallulle, joka taas ihanaisesti majotti meidät. Kaikkeen yleiseen säätämiseen meni taas oma aikansa kuten aina ja tavaroiden pakkaaminen oli melkeenpä helvettiä. Tavaraa oli taas niin pirusti, että kun pakattiin autoa jouduttiin kahestaan rämppäämään kodin ja auton väliä varmaan valehtelematta 15 kertaa. X'D Sitä se on, ku pitää tehä kaks uuttaa cossia per lärvi samaan coniin. Kenkii oli varmaan miljoonat ja vaatteista sit puhumattakaan...
Aika kuninkaallista nyt hei. Armorit takapenkillä ja kuljettajana itse prinsessa Azula.

Onneks meillä oli tavaroiden purkamiseen lisää auttavia käsiä, koska muuten ei oltas varmaan ikinä päästy ees nukkumaan ton illan aikana. Mallulla on kuitenki vielä monet rappuset, joten tossa projektissa olis menny kahestaan ikuisuus. Mut mikä hassuinta, neljä ihmistä sai YHELLÄ KERTAA kaikki tavarat vietyä autosta asuntoon. :''D Automatka suju tosi joutuisasti ja tavarat purettua meidät palkittiin heti Talan synttärikakalla, joka oli söpösti odottamassa pöydällä, pienten lahjojen kera. (Kiitos rakas Mallu, aina sä vaan muistat<33)
Tuore 5-vuotias.
Perjantai oli kyl tosi nopeesti ohi, koska saavuttiin tosi myöhään Mallulle ja mentiin oikeestaan pehkuihin melkeenpä samantien, kun oltiin purattu tavarat, kuvattu vähän jotai videomatskua ja säädetty muut iltatoimet. 

Lauantai



Tällä kertaa oli todellinen poikkeus, että meillä oli peräti aikataulu tässä conissa. Talalla oli bisneksiä hoidettavana conissa, joten siitä syystä meillä olikin aikasempi herätys, mitä oltas normaalisti laitettu. Tavallaan oli kyl ihan kiva poikkeus, ettei sit ihan koko aamu kulu vaan hengaamiseen ja hitaaseen laittautumiseen kolmee tuntia ja päälle tietty aamukahvit 2 tuntia. Cossien pistäminen päälle oli taas kun palapeli ja Loxy ei edes voinut pukea koko cossia päälle, kuskin kirouksesta johtuen.

Ollaan aina välillä mietitty, että onko kaikki jännitys kadonnu täst harrastuksesta, kun nykyään ei enää ikinä oo "conijännitystä" tai muita feelsejä. Nyt ainakin toisin todistettiin, sillä tona aamuna Talan vatsaa väänteli, jalkoja heikotti ja oksennus meinas lentää vielä conissa paikan päällä jännityksestä. :''D Kaipa se olo sieltä sit tulee, kun on tullakseen.
Azula muuttu lohikäärmeeks.
Sää vaihteli lauantaina tosi radikaalisti miltein kokoajan. Kun aurinko hymyili kauniisti ja astuttiin ulos, alko satamaan. Oli kyllä harvinaisen paska Traconin sää tänä vuonna. Yleensä Traconissa on aivan ihana sää, mut nyt tuntu kun olis ollu Desuconissa. Ei oikein tiedetty missä olla ja pieni paniikki alkoi yltymään hiljalleen, ettei tulla saamaan yhtäkään kuvaa näistä meidän pääcosseista.  Sää ei ollu meidän puolella, joten pyörittiin siinä aikamme kuluks sit vaan ympyrää siellä täällä hikisinä ja stressaantuneina. 

Sateesta huolimatta päätettiin lähteä ulos pitämään ihan sairaan upeeta photoshoottia siihen tamperetalon lammelle. (Joo jee Vesiheimooo ja silleen) Ei ehkä nyt ihan sitä mitä oltas haluttu, mutta minkäs teet, kun nää meidän TULIKANSAN hahmot ei oikein soveltunu tohon ympäristöön. Tosin me kyllä hikoiltiin välillä niin paljon, että meist OLIS voinu tulla vesiheimolaisia. 
Ennen kun siirryttiin vakavaan osioon, Zukon piti saada ensin vähän leikkiä pienten sorsien kanssa.
Hyväksyttyjen kuvien määrä on näist hahmoista peräti hurjat KAKS KAPPALETTA. Yleensä me otetaan satoja kuvia toisistamme ja värvätään joku ottamaan meistä yhdessä. Nyt ei menny ihan putkeen, mut TULIpahan ees se kaks kuvaa...AAAARGH!! KYLLÄ VÄHÄN ÄRSYTTÄÄ!!


Meidän conipoppoossa oli mukana myös meidän ihana Ada, eli se puuttuva pieni sirkuspelle Ty Lee, joka ei just nyt ollutkaan Ty Lee. Tää oli ehkä edustavin kuva koskaan ja erittäin kuninkaallinen.

Illalla lähdettiin vielä vaihtamaan mukavat kuteet päälle ja palattiin hetkeks aikaa hengailemaan kavereitten kanssa. Kun paskat läpät oli heitetty, halailtu ja kähmitty tarpeeksemme, lähdettiin takasin Mallulle ja melkeinpä samoilta silmiltä nukkumaan.

Sunnuntai



Sunnuntaina päästiin myös coniin aikasin mutta mentiin suoraan kuvaamaan.  Toivottiin syvästi, että saatas ees Dramaattisista homopojista Aobasta ja Minkusta muutamia kuvia ja siks panostettiin useemmalla tunnilla tähän projektiin.


Anniina nappas meistä muutamia kuvia yhdessä, josta sitten yhdestä otoksesta saatiin editoimalla ihan kiva. Tää kuvasaalis oli kyllä rehellisesti ihan paskaa, koska yleensä panostetaan kuviin monta tuntia jopa conissa ja kuvia kertyy satoja. Ollaan vähän pettyneitä, mut saatiinpahan edes yks!


Meidän seura vaihtu jossakin vaiheessa Artsaan ja Sartsaan, muiden lähtiessä syömään. Oltiin ottamassa kuvia yli kaks tuntia ja tunnelma alko jo vähän nuutumaan.

Kovan työn vuoksi, saatiin muutamia ihan ok kuvia näist hahmoista.







Tää päivä meni todella todella nopeesti ja meidän hengailut conissa oli aikalailla hengailtu, kun oltiin selvitty ottamasta kuvia. Pyörittiin oma aikamme vielä duudsien kanssa ja alettiin pikku hiljaa vilkuilemaan kelloa, joka oli jo oikeesti aika paljon ja meidän olis ollu korkee aika lähtee jo paljon aikasemmin. 

Kavereita on monenlaisia...


Me lähettiin oikeesti conista ihan liian myöhään ja meil oli siitä tavallaan vähän huono omatunto, koska meillä oli vielä edessä niin paljon säädettäävää kotona ja viel siihen päälle piti vaivata Talan äitiä, jonka piti viel kuskata meitä pitkä matka hakemaan koiraa. Ilta veny ja ollaan siitä pahoillamme. Me vaan tavataan niin harvoin näit hulppeita ihmisiä, ettei maltettu lähtee. Mikä parasta, oli ihan HITONMOINEN RUUHKA JOKA HIDASTI MEITÄ ENTISESTÄÄN! ETTÄ HYVIN ME VEDETTIIN! Pakattiin ihan sairaan nopeesti Mallulla, halattiin, kiidätettiin/lätkittiin vaan tavaroita autoon kauheella kiireellä ja lähettiin ajamaan hiton hikisen näkösinä kohti hyvinkäätä.


Se ilta tuntu tosi pitkältä ja sit vast kaiken muun rumban jälkeen päästiin vähän keräämään itteemme, tilaamaan pizzaa ja kokoamaan ajatuksia conista kokonaisuudessaan. 

Vakava asia on tämä.
Meillä on nyt tällä hetkellä päällä vähän cosplaystressiä, koska ollaan valittu kyllä yhdet hahmot mitkä tehdään seuraavaan coniin, muttei se riitä vielä tyydyttmään meidän tekemisen himoja. Koitetaan silmät verisuonista pullistellen keksiä vielä toiset hahmot siihen rinnalle, koska muuten tekemistä ei riitä neljälle kuukaudelle MILLÄÄN.

Mutta coni oli ihana, kiitos siitä tasapuolisesti kaikille <3! 

Hiljaiseloa täällä blogin puolella tulee varmaan taas olemaan jonkin aikaa, ellei päästä photoshoottamaan tässä välissä ennen uusien projektien alkua. Siihen saakka moikka moi! ;)