18. helmikuuta 2016

Yukicon valmisteluja: Vesiheimooo


Heipppsankeikkaa!

Yukicon lähestyy jälleen kuumottavasti ja nyt ois aika vähän väsätä jonkinlaista päivityksentapaista meidän cosseista. Ei jaksettu/koettu tarpeelliseks tehdä erikseen useampaa päivitystä tästä projektista, koska tää oli niin nopeasti ohi ja nää asuthan on todella simppelit, ettei niistä oikeen löydy mitään kertomisen arvoista.

Pidemmittä puheitta, asiaan: Valittiin teemaksi siis Avatar the Last Airbender, koska innostuttiin maratoonaamaan koko sarja samalla kun tehtiin meidän Frosbiten cosseja ja meidän ei tehny muutenkaan mieli enää palella sitten viime conin kokemuksen jälkeen, joooooten tahdottiin tehdä poikkeuksellisesti jotkut lämpöset asut ja niitä tästä sarjasta onneks löytyy. Alunperinhän meillä oli siis tekeillä Buggy ja Alvida One Piecestä, mutta ne sai nyt väistyä vesiheimon tieltä ja siirtyä mielellään kesälle. Talviteeman mukaisesti valittiin hahmoiksi Sokka ja Yue.


Käytiin kangastukusta (taas jälleen kerran) hakemassa tarvikkeet ja saatiin oikeestaan jo melkeimpä heti kasattua meidän takit. Kangasvalintana toimi tällä kertaa frotee, koska se on lämmintä ja edullista. Ihan täydellisiä värivaihtoehtoja ei löydetty, tai jos löydettiinkin, niin ne oli kankaita jotka oli vähän liikaa meidän kevyille lompakoille. Kuosikankaan väriksi valittiin tummansininen tuomaan kivaa sävy-sävyyn teemaa.


Väsättiin myös tilpehöörit ensimmäisten joukossa. Sokan kaulakoru on tehty Fimo-savesta, jota on helppo muotoilla sen pehmeyden ansiosta. Ohjeet jäi toki ensimmäistä kappaletta tehdessä hieman epäselviksi, joka tuli selväksi kun meidän kämpässä alko lievästi käryämään. xD

Fire Nation was here
Seuraava kappale onnistuikin jo ihan hyvin ja se säilytti peräti valkoisen värinsä. Yuen hiuskoristeet on tehty worblasta ja lasikivistä.


Bumerangiiii!
Bumerangin teko oli simppeliä. Tala taiko sen vaahtomuovista, jonka päällysti liisterillä/sanomalehden riekaleilla. Reikien teko oli ärsyttävää ja tarkkaa, mutta sekin onnistui pienhiomakoneella. Reikien tehtyä oli gesson vuoro -> hiontaa tuhat kertaa ja viimeistely akryylimaaleilla. 

Sitten siirrytään karvakankaiden kiinnitykseen. Mistään Suomalaisesta putiikista ei tunnu löytyvän yhtään laadukasta vaaleaa karvaa, joka A: ei näytä norsun nuolemalta ja B: ei maksa koko kuukauden safkoja. Oltiin sitten selailtu eBayta vähän epätoivosina ja löydettiin sieltä karvakauluksia, joissa oli meidän toivomuksien mukaan myös vähän mustaa, mikä tekee karvasta vähän aidomman näkösen. eBayssa on vaan se ongelma, ettei koskaan tiedä mitä sieltä tulee, kun kaikki myyjät tuntuis käyttävän samoja tuotekuvia. No, meidän beibet kuitenkin kotiutui (eri aikoihin tosin ja eri paikkoihin...) ja voitiin huokasta helpotuksesta.


Sit alkoi karvojen loputon liimailu ja hyvä luoja sitä pöllyävää irtokarvaa. Ihankun meidän asunnossa ei sitä jo muutenkin olis (peace, eläimet). Kangasliimaa meni useempi tuubillinen ja päästiin myös siinä ohella omepelemaan tummansinisiä ornamentteja(?) meidän takkeihin.

Niin paljon maalia kaikkialla
Sitten... SITTEN...! Loxylla alkoi peruukkihelvetti, kun sen tilaamat kaksi peruukkia viimeinkin saapui. Tarkoitus oli irrottaa toisesta hiukset ja liimata toiseen lisäpaksuutta tuomaan, kun nää eBayn ihmeet nyt yleensä on mitä on. Tässä kohtaa tuli se ongelma, että noiden peruukkien laatu oli yksinkertaisesti vaan niin paskaa, että se takkuuntui pienimmästäkin kosketuksesta ja mä voisin vaikka vannoa, että se välillä takkuuntui jo pelkästään siitä jos sitä edes vilkas huoneen toisesta nurkasta.

Kuidun selvittely vaati tosi tosi tosi paljon silikonisprayta, eikä sekään auttanu kun aina hetkeks. Sitä mukaa kun tätä peruukkia harjas, se katkeili latvoista ja lyheni lyhenemistään. Paniikki alko jo vähän iskeä, sillä tässä ajassa ei enään ehtis tilata uutta, oli vaan pakko yrittää saada se muotoon väkisin ja no, ei siitä mitenkään hirveen nätti loppupeleissä tullu.


Tänään päästiin sovittamaan kokonaisuuksia (Loxylta uupuu vielä hanskat ja kengät pitää käsitellä spraylla) Tän asun hameeseen tulee vielä mahdollisesti muutos, Loxylla on odottamassa kaapissa pari metriä vaaleanlilaa sifonkia, jos se vaikka sopis paremmin pinkin sijasta.









5 kommenttia:

  1. ;-; miks mulla ei riitä kärsivällisyys mun cossin kaa...(köh iskä pääs vähä ompelee)

    iha sairaan hienot cossit taas ❤❤ odotan iha hirveesti yukia, pakko nähä teijät siel :D

    VastaaPoista
  2. Oi että, aivan ihanat asut ~! Niin hienot ja niin pehmeen näköset! *u*
    Mahtavaa!

    VastaaPoista
  3. Heiii voinko kysyy ku veikkaan että ootte käyttäny tummempaa meikkivoidetta näihin cosseihin? Ite kans tarvitsisin jotain suht luonnollisen näköstä tummaa kun kaikki mitä löydän tuppaa olemaan kauhean punertavia. ;--; mitä te ootte käyttäneet? Hienot cossit btw <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan käytetty Doven Summer Glow (medium to dark skin) -itseruskettavaa kosteusvoidetta pari kerrosta. Tala käytti meikkivoiteena light beige -väristä meikkimoussea ja Loxy apteekin DermaBlend light meikkivoidetta. Ehkä tärkein oli kuitenki toi itseruskettava kosteusvoide, siihen voi kuitenkin päälle meikata ihan oman maun mukaan, koska se tuo jo itsessään sen päivettyneen sävyn ja levittyy vähän paremmin kun perus itseruskettavat, eikä vedä samantien ihan piparin väriseks :) Ja kiitos!

      Poista