Back to business!
Pääsin sit viimeinki ompelemaan kuosia, jonka asettelussa ja sen ompelussa ei tullut vastaan minkäänlaisia pulmia. Se sai mun huulipielet ylöspäin ja mun toivo alko heräämään entisestään tän asun suhteen.
Aloin myös leikellä noiden hienojen "kaavojen" mukaan random suikaleita punaisesta nahasta olkapääkoristeisiin. Niitä oli tarkoitus tulla tosi monta kerrosta ja kolmiulotteisesti, mutta eihän mulla kuitenkaan ole leveitä ja suuria miehen hartioita..harmikseni. Tilaa niille ei siis olkapäilläni tarpeeksi riittänyt ja osa niistä jäi vieläpä piiloon, joten mua olis vaan harmittanu, jos olisin nähny niihin ylenpalttisesti vaivaa.
Ps. Toi kamera sit vääristää näit värei aika radikaalisti. Ei ne nyt ihan NOIN kirkkaita ollu ja kaikenlisäks, unohin ottaa vaihee kuvaa siitä, kun vedin niihin hieman sävyjä sprayllä. Ei ne tommosina kirkkaan punasina olis näyttäny muulta kun tosi halvoilta.
Tää oli ehkä tän koko asun paskin vaihe. Vihasin tota niiiiiiiin paljon. Sormet kirjaimellisesti verillä ompelin KÄSIN noita nahkoi kiinni tohon takkiin. Käytin kyllä liimaa tottakai apuna, mut suurin osa on kuitenkin käsin ommeltu. Eihän tossa ollutkaan yhtään paksui kohtia..,neula katkes monesti. Vi*utti.
Nupparit sai muhun sellasii raivopiikkejä aina kun ne osu muhun. Jos joku olis ollu mun vieressä, olisin purkanu kaiken kiukkuni siihen ihmiseen. Varmaan iskeny saksilla selkään tai muuten vaan silpponu. :"3
Huuoooooh.
Tähän väliin onkin hvyä mainita, että yhessä kohtalokkaassa vaiheessa surukseni huomasin, että asun toinen olkapää ei istunu mulle enää. Se veti taaksepäin ja se tilanne tuntu aivan mahdottomalta ratkasta. Aluks mä raivosin ja huusin. Sen jälkeen menin hetkeks itkemään meijän vaatehuoneeseen. Kun tulin takasin aloin kaventamaan etupalasia. Niin no, eihän se mitään, mutta kun mun piti purkaa KAIKKI se duuni, mitä olin etuosien kanssa tehny. Kaikki ne ompeleet. Ne kaikki pistot ja monen tunnin työ. Kyllä, mä itkin.
Tein sen silti ja onnekseni olin tehny takista itelleni sittenki liian ison. Kavennettuani ja ommeltuani kaiken sen takasin mitä olin purkanu, se istu vielä paremmin ja nyt kaikki on hyvin. Toi tilanne tuntu vaan niin vaikeelta sulattaa.
Sitte vaan jatkoin tyytyväisesti niin ihanien punasten suikalekiemuroiden leikkelyä.
Liimat on laitettu ja sit painot päälle.
Sitten olikin jo helmojen kääntö ja hienosäädöt.
Toi oli loputonta nuppareiden laittelua.
MUTTA koska mun elämä ei voi ikinä olla liian helppoa, päätti ompelukone alkaa vetämään sellasia sietämättömiä solmuja kuosin toiselle puolelle, etten voinu antaa sitä anteeks. Viime metreilläkään ei voi siis sujua silleen ku rasvattu.
Monen monta kertaa irrotin nupparit, asettelin uudelleen ja ompelin. Mut pulma ratkes ja se oliki itse ompelukoneen alakerrassa, alalangan kiinnitysosiossa. Se oli löystyny ja no ihan ku MÄ olisin sitä huomannu, koska tämä pieni osa sijaitsee ompelukoneessa sisällä. Mietittiin, että mitä hittoo tol ompelukoneella on taas mua vastaan. T__T ugh.
Sit liimasinki enää helmoihin koristeet ja asu oli....VALMIS!
Tämmösen hapsukkasysteemin ompelin muutamal pistolla kiinni asun vetoketjuun, niin se sit näkyy silleen sievästi mun kaulurin alta.
Sit tein somisteeks tommoset kynnetki. Tossa kuvassa mun käsivvarressa näkyykin taas se mun vihatuin toistuva kuvio tässä asussa.
Päätin ehkä vähän randomilla tehä myös pienen olka-armorin tuomaan mun koristellulle olkapäälle miehekkyyttä. Se onnistuki hyvin ja istu sitäkin paremmin.
Tässä se nyt on. Muutamien kuukausien työ.
Loppusanat:
Tää asu on siis tällä taipaleella herättäny mussa kaikki tunteet maasta taivaaseen. Oon vihannu, itkeny, rakastanu, tykänny, inhonnu ja eniten raivonnu tätä. Mutta kyllä tää oli kaiken sen arvosta.
Aion vielä tehä tälle poidelle propin, mutta en Desucon Frostbiteen. Tää asu saa nyt riittää.
Kiitos tästä ja toivottavasti en unohtanu mitään olennaista.
Tönitään Frostissa <3!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti