26. elokuuta 2015

Holoholoholo!


Se olen minä, Loxy (ノ◕ヮ◕)ノ*:・゚✧

Oisin voinut tehdä tästä asuprojektista päivityksen jo aiemmin, mutta odottelin että mun ebaysta tilaama kupoli sateenvarjo saapuis ja saisin koko cossin tehtyä, mutta tällä hetkellä näyttää vähän siltä, ettei se ehdi tulla ennen conia. Jos näin käy, niin meen sitten Traconiin näillä mitä oon saanut tähän asti tehtyä ja viimeistelen asuni johonkin toiseen coniin. Ehkä vähän harmittaa, mutta minkäs teet kun tilaamat tavarat jumittaa. Tai sit ois vaan pitänyt pistää tilaus menemään samantien kun alotin muunkin asun tekemisen.

One Pieceä siis tällä kertaa, mun hahmovalintani perustui ihan vaan sille, että tahdoin mun hahmoni matchaavan Talan Zoron kanssa JA tahdoin pitkästä aikaa tehdä naiscossin. Tää rajas jo jonkin verran niitä vähäisiä naishahmoja pois ja valitsin sieltä sitten Peronan, jonka asu miellytti mua eniten. Kyseessä on tosin pre-timeskip versio, sillä tykkään siitä kokonaisuudesta enemmän. Ollaan nyt sit Talan kanssa vähän eri aikakausilta, mutta pikkujuttuja, pikkujuttuja.




Alotin koko projektin hameesta ja... viitasta? Mikä toi juttu nyt tolla naisella onkaan hartioillaan, pahoitteluni vaatetustietämättömyydestäni. Jokatapauksessa, ostin aluksi punasta puuvilla ja yritin epätoivoissani vääntää siitä molempia vaatekappaleita, kunnes tulin siihen tulokseen, että eihän tästä tule paskaakaan ton hameen helman kuvioinnin takia, ja viitastakin tuli niin jäykkä, että se vaan törrötti sivuille eikä lasketunu sulavasti.

Pienen googletushetken jälkeen törmäsin tällaiseen väitökseen, että polyesteriä ei tarvitse ommella, sen voi kuulemma polttaa umpeen ja näin ollen kuvioiden leikkely on helpompaa. Marssin siis kangastukkuun ja hain sieltä ainoaa punaista polyesteriä, mitä oli tarjolla. Polttovälineenäni toimi sytkäri ja kaikki tuntu onnistuvan hyvin (lukuunottamatta ensimmäistä koehamettani, joka syttyi tuleen, vaikka niin ei kuulemma pitäisi käydä). Sain hameen helmaan tahtomani kuvioinnin ja samaten tein viitan kauluksen kanssa, kuin myös paidan hihojen.


Tuntu pahalta kirjaimellisesti polttaa omaa cossia.

 Kuviot hameen helmaan hoitui kangasmaalilla. Tähänkin olis ollut helpompi keino, joka olis myös näyttänyt paremmalta. Esim. olisin voinut tehdä noi kuviot valkoisesta polyesteristä ja ommella kiinni hameeseen, mutta sitä(kään) valkoista ei täälläpäin myydä... sen sijaan jouduin maalata noi kuviot semmoset kolme kertaa, jotta niistä tuli tarpeeks peittävät. Pelkän hameen tekemiseen meni sen verran aikaa, että ehittiin pitää Talan kanssa kokonainen Saw -maratooni siinä ohella.


Karvaa viitan reunukseen. Tätäkin oli VAAN tää yks pala! Thank god sain sen o_o

 Siinä vaiheessa kun alotin tekemään paitaa, muhun iski se harmitus, ettei sitä valkosta polyesteriä myyty ollenkaan. Tällä hahmolla toi paita on kuitenkin tosi tiukka ja istuva, niin siitä olis saanut täydellisen. Kaikki vastaavat kankaat oli tosi ohkasia ja niistä näky läpi. Kaikenlisäks ne oli tosi kalliitakin. Päätin sitten ihan vaan ostaa valmiin paidan Prisman lastenosastolta rahan säästämisen nimissä ja lyhentää sekä kaventaa siitä cossiini sopivan. Kaulus ja hihat on sitä samaa poltettua punasta, kun hame ja viitta. Kuvio on tehty yksinkertasesti kangasmaalilla. Tästäkin paidasta toki näkyy läpi (pettynyttä murinaa), mutta onneksi mulla on siinä sen verran sälää, että sitä tuskin huomaa.


Siitä tuli vähän kireähkö, eli kasvamisen varaa ennen conia ei kauheesti ole xD

Sittennn..! Worblaosuus, eli mun lempparini :D Kruunu ja vyönsolki oli ainoita osasia tässä asussa, joihin pääsin käyttämään worblaa. Pohjamuodot molempiin syntyi taas siitä perussälästä, eli softiksesta. Käytin näihin lähinnä vaan kaikkia meidän nurkista löytyviä jämäpaloja.


Ciel tykkää.


Pienten koristeiden kanssa mä tahdoin olla pilkunviilaaja. Halusin löytää pieniä diamongeja, tasan kolmea eri kokoa ja rullasin läpi helsingin, enkä löytänyt mitään järkevää. Lähinnä vaan helmiä, joita olis pitänyt alkaa sahailla kahtia ja mä tiedän, että jos olisin lähtenyt yrittämään sitä, mulla ei olis tätä kirjottaessa enää sormia. Kaikki kaupoista löytämäni järkevät tarra-arkitkin maksoi kohtuuttomasti ja niissä oli yleensä vaan muutamaa eri kokoa, tai ihan liian vähän kaikkia, tai kaikki oli tosi pieniä. Olin oikeestaan just haistattamassa paskat koko kruunulle ja soljelle, kunnes satuin kyykistymään tuskissani suomalaisen kirjakaupan lattialle ja näin askarteluhyllyn ALLA pölyyntyneitä lasten tarra-arkkeja, just oikeeta kokoa ja vielä tosi halvalla. Tuli pelastettu olo. Näitä siis maalailin pariin otteeseen eri kultasen sävyillä ja sain viimeinkin niitä just mun haluamia koristeita :D





Vyön kanssa kävin läpi pientä taistelua. Lähdin liian innoissani työstämään sitä, ja maalasin koko paskan aluks punasella akryylimaalilla. Oletin, että se pysyy, sillä oon tehnyt muutaman muunkin vyön samalla taktiikalla. Niitit kävin hakkauttamassa suutarilla, koska mulla ei itselläni ole siihen tarvittavia välineitä. Vähän sen jälkeen alko punanen maali halkeilla ja ajattelin, että okei, revin sen koko maalipinnan suikaleina pois, kun se kerta lähtee niin helposti ja käyn ostamassa nahkasprayn, jota olisin kuitenkin tullu myöhemmin tarviimaan Peronan kenkiin. Tää vyö oli kuitenkin jotain tosi huonoa materiaalia, että kun kerran kiskasin, niin koko paska lähti kuoriutumaan. Kokeilin kaikenlaisia keinoja, että saisin maalin irti joutumatta raaputtamaan vyötä, mutta se ei vaan lähtenyt. Olis ollut helppoa toki vaan ostaa uus vyö ja käydä hakemassa uudet niitit, mutta mua jotenkin ärsytti ja oli tosi itsepäinen fiilis. Laitoin siis koko vyön likoomaan pesualtaaseen yön ajaks ja aamulla sain hellästi raaputeltua melkeen koko maalipinnan pois. Lopulta hain sen nahkasprayn ja hoidin homman sillä. Kultanen osuus on valitettavasti sitä akryyliä, joka aika helposti kolhiintuu ja saattaa haljeta pois, mutta ihansama. Ei kauheesti ollu vaihtoehtoja.


Hiushärpäkkeet tein paksusta softiksesta, johon maalasin kuviot mustalla akryylimaalilla.

Kengät kuuluu myös yleensä mun lempiosuuteen, oli cossi mikä tahansa. Aina jostain syystä mulla on vaan vaikeuksia löytää hyvää pohjaa niihin. Peronalla on oikeesti vissiin vähän jotkut platform -tyyliset saappaat, mutta suomen kirppareilta sellasia löytyy ehkä kerran kymmenessä vuodessa, niin platformit oli out of question. Yleensä kirpputorit on täynnä naisten bootseja, tällä kertaa ei kuitenkaan ollu. Kävin monena päivänä viikossa kaikki Hyvinkään kirpputorit, samaten Riihimäen. Kenkäkaupatkin kävin läpi, bootseja ei vaan ollu. Tai jos oli, ne oli liikaa mun budjetille tai oli muuten vaan rumia ja outoja. Aktiivinen kirpparikyttäis tuotti lopulta tulosta ja mukaan tarttu tämmöset kuuden euron rumilukset valmiina käsiteltäviksi. 


Ostin muutaman tarjouksessa olevan vyön, leikkelin niitä vähän saksilla ja ompelin ne kiinni kenkiin. Se oli ehkä sormille tuskallisin osuus tässä cossissa. Neulat menee aika huonosti läpi paksusta vyöstä ja kengästä samanaikasesti. Hain myös suutarilta nahkasprayn viimesillä rahoillani kenkiä varten, mutta oishan se pitänyt arvata että jonkun on taas pakko kusta.

Y U NO RIGHT COLOR?! ლ(ಠ益ಠლ)

Tässä vaiheessa jouduin odottelemaan, että köyhä saa lisää rahaa. Heti kun näin kävi, päätin etsiä uuden spraylähteen, koska täällä ainoalla suutarilla oli vaan tota yhtä aiempaa punaista, joka ei kuitenkaan ollut punaista. Tilasin varustelekan nettikaupasta pari purkkia toista punasta, joka oli onneks sitä mitä luvattiin. Näissä purkeissa ainoa huono puoli oli tosin se, että ne meni tukkoon kokoajan ja normaalisti homma joka hoituu viidessä minuutissa, hoituikin nyt parissa tunnissa. Saatuani kengät valmiiksi huomasin, että Peronalla on sen kengissä soljet. No, ne olis pitäny lisätä heti ensimmäisten joukossa, joten jääkööt nyt sitten... *pettynyttä mutinaa*


Valmiit beibsit. Ja digikameralaatu.

Tältä näyttää koko sotku nyt tähän mennessä. Toistaiseksi ilman sateenvarjoa, yhyy. Meikkejä en oo pahemmin jaksanu vielä miettiä, eiköhän nekin tule vielä muuttumaan, viimeistään coniaamuna. Peruukin jouduin leikata vähän erilailla, oikeastihan Peronalla ei ole korvien edessä tukkaa, vaan kaikki on vedetty pompuloille sivuille. Mun kasvonpiirteisiin se ei vaan sovi, joten joudun nyt harmikseni vähän poikkeamaan alkuperäisestä designista. :C Tää tukka on muutenkin yks takkuhelvetti ja painaa ainaki viiskytä kiloa, eli osaan jo nyt sanoa, että tuun kärsimään pää -sekä hartiasäryistä conin aikana. Hyvin paljon. Yritin myös ettiä silikonisuihketta takkuuntumista vastaan, mutta mistään en löytänyt. Kaikki selvityssuihkeet oli öljypohjasia, koska myyjien mukaan "harvemmat asiakkaat tahtovat silikonia hiuksiinsa". ARGH. Ostin sitten jonkun kanssacossaajan suositteleman muumi selvityssuihkeen, josta on edes vähän apua, ja se tuoksuukin ihan hyvältä. Toivottavasti ampiaiset ei vaan oo samaa mieltä.



Jään vielä toiveikkaana odottelemaan mun sateenvarjolle pohjaa, jos se vaikka kuitenki saapuis... ehkä... ajoissa... toivottavasti...

24. elokuuta 2015

" It's Pirate Hunter Zoro! "

Tala täällä Yo!

En voi ees uskoo tätä, että pääsen tekemään päivityksen ja nyt ihan asiasta jopa. Wau!
Kertaan siis vielä, että mun Tracon X cossi on Roronoa Zoro, sarjasta One Piece. Oon oottanu tätä kun kuuta nousevaa ja nyt siihen ei oo enää kun pari viikkoo. Oikeestaan alle. Tuun niiiiiiin nauttimaan tästä, vaikkei hahmo olekaan näyttävimmästä päästä ja cosplay prosessikin oli aika minimaalinen tällä kertaa.
Rakkaus tätä hahmoo kohtaan nyt vaan meni kaiken edelle. >///<


Alotin koko helahoidon Zoron propeista. 
Tää koko prosessi oli alunalkaenki aika iisiibiisi, eikä myöskään ilmennyt mitään ongelmia. Kerranki helppoa.
Shusui (musta), Sandai Kitetsu (pun.) ja Wado Ichimonji (valk.)
Tää kuva on vähän kämänen, koska tuppien kärjet ei näy. Niihin kuitenkin kuuluu myös koristeet, jotka kyllä näkyy sit lopputuloksessa.


Tässä näätte helvetin upeet Punanaamion miekat, joista kaikki sitten lähtikin liikkeelle.
Ebayn valikoima kevyistä muovimiekoista oli tosi niukka ja ne näytti enemmänki lasten pahvimiekoilta. Jätin siis suosiolla ne sinne ebayhin.
Muovimiekkojen paras puoli on tietty se, että ne on kevyitä ja helppo kuljettaa.
Revin näistä kaunokaisista kaikki valmiskoristeet irti, niin ylhäältä kun alhaaltakin ja lähin hommiin.
*pitkä huokaus*
Jos vaan siis mulla olis RAHAA, niin tilaisin ihan vaan komeuden vuoks ne Zoron aidot katanat ja somistaisin meidän asunnon seinää niillä. Mut paskat näille seinille ees saa mitään laitettuu, ku mikää pidikehörpäke pysy missään. T__T


Alotin kaikessa yksinkertaisuudessaan väsertämään worblasta katanaan tulevat "koristeet". 
Niiden muoto oli yksinkertanen, joten kerroksiakaan ei sinällään tullut. Litteitähän ne aikalailla onkin. Softiksesta siis leikkelin muodot kohilleen ja sitten vaan worblat sulattamaan ja muotoilemaan päälle. 
Sori et tost edellä mainitusta tilanteesta ei oo kuvia, mut en nähny järkee ottaa kuvaa jokasesta vaiheesta. Ton kuitenki ymmärtää iha lukemallaki.


Worblaa sielä ja täällä~


Tässä nyt ne aiemmin mainitut tuppien kärkien koristeet. Tolta ne suunnilleen näyttää muodollisesti.


Sitten pääsinki aika pian Spray vaiheeseen. Vedin kaiken mahollisen piiloon sprayllä, niin siten pystyin aloittamaan maalausprosessin, kun pohjamaalaus kävikin näin helposti.
 Ainiin! Tossa punasen miekan tupen keskiosassakin on myös worblattuja palasia. 


Tän Shusui katanan kohalla mun ainoo probleema on se, että toi maali millä maalasin noi kuviot siihen, ei oikein meinaa pysyä tossa muovisella pinnalla, vaikka sen kyllä PITÄIS. -No, eipä pysy.
 Oon joutunu vetästä noihin kuvioihin korjauskerroksia ja siks pinnalla oleva maali pysyy siinä aina vaan huonommin. T__T Plah.
En tiiä suosittelenko tota maalia vai en.


Mä nyt toivon, ettei noit kuvioita tarvii oikeesti olla Traconin molempina päivinä maalaamassa kokoajan jossain hallin nurkassa. Otan kuitenki ton askartelumaalin mukaan, koska noi tosiaa irtoo ku sellaset "siirtotatuoinnit" ja kolhiintuu tosi herkästi, vaikka laitoinki tohon päälle sellasta suojaavaa mömmöä. 
Phaaaskat mitää auttanu.


Noi katanoiden koristeet sainki maalattua aika nopeesti.
Tää projekti oli mun makuun aivan liian vähäisen työläs, enkä saanu tän cossin tekovaiheista niinkään satisfactionia.


Oon ite ihan supertyytyväinen näihin. niistä tuli suhteellisen symmetriset ja kauniit.
Tein myös tarkkaa mittaustyötä, joka ei ihan oo mun tapasta, koska matikkapää - 0.


Välivaihe kuvaa ennen katanoiden kahvojen punontaa~
Laitoin ihan vähän liimaa noihin koristeisiin ja pujotin ne paikoilleen. Eipähän ainakaan tarvii pelkää, että mikää niist lähtis valumaan tai jotain muuta katastrofaalista!
Tässä näkyyki vähän noiden kahvaosuuksien kärkiä, jotka myös worblasin ja maalasin. Aluks meinasin ihan oikeesti jättää ne kauheet punanaamion valmiskoristeet siihen. Älkää kysykö. 
En tiiä miks. 
Hyi.


Katanoiden tuppien kärjet valmiina kaikessa kauneudessaan.


Tää momentti ei ollu ehkä ihan mun favourite ja tein ton punonnan oikeesti miljoona kertaa, jolloin ihan oikeesti tajusin mun pinnan kestävyyden. 
Ennen en olis missään nimessä tehty tän ku kerran. :D
Toi on yllättävän hankalaa saada toi punonta näyttämään kahvan molemmin puolin samalta.
No mutta! Harjotus tekee mestarin. Nee?~



Rakastan näitä mun beibiisejä ihan tosi paljon ja toivon, että ne miellyttää myös muiden silmää, eikä näytä miltään Punanaamion halpis katanoilta.
Viilasin pilkkua näiden kanssa loppujen lopuks tosi paljon ja halusin tehä mahd. tarkkaa työtä. 
Valkosen miekan kohalla vaan pelkään pahaa, että,se tulee saamaan tosi herkästi klommuja heleän värinsä takia. ;__;
...taidanpa raahata spraytkin mukana.


Sitten kankaat ja muut sälät.
Kangasosuushan tässä hahmossa oli tosi helppo, kuten varmaan esitellyssä kuvassa näkyykin. (tavallaan se mua vähän harmittaa, koska tykkään väsertää kankaitten kanssa)
Mun tehtäväks jäi oikeestaan vaan Yukata, haramaki ja lanteilla viiheltävä huivi. Housut ja käsivarteen tuleva Bandana mulla olikin jo valmiina.
En myöskään aatellu olla sukkasilteni, että kyllä mulla on ihan kengätki.
Tunnetut mammutti bootsini.


Haramakini valmistuu juurikin tässä ja noiden väliommelten päälle vedin vielä mustalla kangasmaalilla  jotta ne "raidat" näkyy.


Kiva tää Yukatan kangas kuva. Tommonen vihree helevetin mötikkä.
Ei ku hei! Tein mä ton yukatan kaks kertaa. 
Se mun eka versio oli vähän kökkö...koska kangas loppuki kesken ja helemat jäi vähä lyhyeks. Näytti enemmänki mekolta, joten tuumasta toimeen ja kävin ostamassa uuden satsin kangasta. Se EI loppunu kesken ja nyt on hyvän pituset helemat. 
En olis halunnu olla mikään Mekko-Zoro. Jokuhan olis voinu erehtyä mua vaikka fem-versioks. :''D


Tossa on noi nappeloiset. Ne oli alunperin mustat, mutta meikäpoeka vetäs ne ruskeeks.


Sitten sitten!
Tässä on mun rusketuksen salaisuus ;D
Toi on oikeesti tosi hyvä toi itseruskettava rasva. Maksaa maybe 8€ jostain perus kaupasta esim. Anttila. Yks kerros tota ja on hyvä nahka Zoroon. Ku sillä nyt sattuu olemaan vähän semmonen "hiekan" värinen iho. 
Ei se jätkä kyllä iha hirveen heterolta näytä ton rusketuksen ja niitten korviksien kanssa. Mut sitäkin parempi!

Ton Doven vieressä on sitte toi mun rintalihasten salaisuus. Tota voi levittää iha vaan meikkisienellä, kun on kostuttanu sen aluks vedessä. Mitä enemmän vettä, sen kevyempi väri on.
Ton ihomaalin ostin Buttericksiltä hesasta, 9€ suunnilleen.


Sitten tää aivan ihana hiusväri. <3
Tää on aika uus tuote, mutta tää oliki mulle jus se mitä olin halunnu. Cybershopin tuote ja makso jotain 7,90€


Viimeks ku värjäsin Zoron tukan, sekotin siihen Midnight Blueta ja Pine Greeniä. Siit tuli semmonen enemmän "Sea Green", kun mitä tää nyt ei ollenkaan oo. Olin jotenki arastellu tätä liian hohtavaan Neonväriä, mut ihan turhaan. Ainaki sit mun räikee Marimo-tukka hohtaa Traconissa. 
Peittäkää silmänne tai ottakaa arskat mukaan, teitä on varoitettu.


Tässä on nyt sit koko hahmosta saatu lopputulos.

En tiiä, olisinko näin yksinkertasessa hahmossa voinu panostaa ees enempää. 
Aluks olin miettiny tohon rintakehään semmosta sideharso tyylistä juttua, mut sitte päädyinki kokeilemaan Open Chest Bindausta, joka kyllä kuuluuki tähän hahmoon ja se toimi mulla oikein hvyin. Olin ehkä sitäki vähän arastellu kokeilla, mut kyl se kannatti.


Kyllähän se animessa toimii, että kaikki kolme miekkaa on sullottu tohon vyötärölle huivin alle ja se näyttää viel kaiken lisäks HYVÄLTÄ!
Naurattaa, ku kokeilin sitä ja näytin oikeesti ehkä typerimmältä ikinä. 
Että sori pilkunnussijat, mutta tällä Zorolla on nyt kaks vyötäsillä ja yks olalla. :D
Tuun muutenki törmäilemää ja hakkaamaan kaikkii ohimenevii noilla kahella, jotka tossa törröttää. Sori jo etukäteen.


Täl hahmolla nyt ei silleen varsinaisia rajoja ookkaan silmissä, niin ku ei muillakaan One Piece hahmoilla, joten pientä omaa soveltelua sitten vaan. 
Tässä kuvassa esiintyvä meikki ei kylläkään oo Zoroon tulossa, mut lähinnä noit linssei esittelenki.
Ennen kun kukaan kysyy, niin mä en tiedä noista piilareista. Ne on kulkenut mun mukana nyt liki 9 vuotta, joten niiden nimeä tai paikkaa mistä mä oon ne hankkinu, on vaikee muistaa. 
Villi veikkaus että Backstreetiltä joskus. Who knows!


Kiitoksia siis tästä ja toivottavasti TÖRMÄILLÄÄN Traconissa, koska mä ainaki törmäilen ja eksyilen puolsokeena. Tai ainaki roolin mukaan mun pitäis, mutta silmän kiinni pitäminen saattaa olla mahdottomuus, koska kuitenki laitan linssit ihan molempiin silmiin.

Hei ja vielä!
Eikä pidä unohtaa ripausta seksikkyyttä.
 Zoro saa lisäpisteitä niin kiinteistä rintalihaksistaan, että myös hyvästä tyylitajusta aurinkolasiensa suhteen, joten pitäähän mulla nekin olla.




En unohtanu kait mitään, joten se on sitten Ja ne<3