2. tammikuuta 2014

Ensimmäinen päivitys~

Oltiin jo pidemmän aikaa mietitty alottaa tällanen meidän harrastukseen pohjautuva blogi, mutta ei oltu vaan saatu aikaiseks alottaa koko projektia.  Viimeyönä sitten tuli päähänpisto alottaa tän blogin työstäminen. Siinähän se koko yö sitten vierähtiki bloggerin kanssa taistellen ja edelleen on pientä kriittisyyttä blogin ulkonäön suhteen, mutta se saa kelvata toistaiseks.

Meidän yhteinen cosplaytaival on toistaiseks vielä vähän lyhyt, mutta suunnitelmia tulevia cosseja varten on paljon. Ollaan oltu yhdessä vasta vähän päälle vuoden verran, joten coneja ei ole sinä aikana ollu vielä hirveän monta. Monet tapahtumat myös järjestetään niin pirun kaukana, ettei köyhillä opiskelijoilla ole varaa matkoihin saatika hotelleihin.

Ollaan aika toivoton parivaljakko ja kaiken kukkuraks vielä asutaan yhdessä, eli onhan tää aikamoista sählinkiä. Sählingistä puheenollen, löytyyhän meiltä kahen apinan lisäks iso koira, kaks mirriä ja pari pienjyrsijää (joiden olemassaolo välillä unohtuu...). Sekää ei riitä, että asutaan yhessä, vaan käydään vielä samaa koulua ja ollaan samalla luokallakin.

Tää meidän blogi tulee siis sisältämään aikalailla nimensä mukasesti cosplayhin liittyviä juttuja, muunmuassa asujen kanssa vääntämistä, proppien tekoa, conifiilistelyä ja mitä ikin mieleen tuleekaan.